10.10.2009

Hetta- Pallas 24.-27.9.2009


Aloin kaivata koko reitille Pallaksella elokuussa käydessä ja niinhän siinä kävi, että kaverikin ilmaantui ja pikaisesti anottiin virkavapaat, varattiin yöpymiset ja alettiin pakata. Matkalla poikkesimme Ruotsin puolella H- merkkiliikkeen (lapseni sanoo "noppaviitosen") outlet- myymälässä ostamassa tarjouskalsarit ja ruokakaupasta metukat ja sulatejuustot.

Yövyimme mennessä maatilamajoituksessa, joka oli oiva paikka. Talonväki eleli siinä samassa, antoi yösijan, syötti, saunotti ja kuskasi matkalaisia. Varasimme myös paluuyösijan, jonka sitten peruimme tullessamme- syistä myöhemmin. Saimme jättää ylimääräiset kamppeet paikan päälle. Paluu Pallakselle järjestyi myös, kunhan soitamme niin hakevat. Uskomattoman hyvää palvelua, ja edulliseen hintaan.

Saimme kyydin omalla autolla Hettaan (n. 100km), jossa haimme luontokeskukselta avaimet varaustupiin (yö 9 e/ hlö), sitten venetaksille ja yli Ounasjärven (6 e/ hlö). Itsehän näitä ei tarvinnut järkätä, kuski vei oikeaan paikkaan :)

Ounasjärven tuolla puolen viimeiset viilaukset rinkkaan, karkit taskuun ja juomaa massuun. Siinä olisi ollut jo heti oikein mukava nuotiopaikka, aurinko paistoi ja varvut punersivat, mutta eteenpäin oli kulkijan mieli.

Kohti Pyhäkeroa (711 m) mentiin, kaunista polun vartta -ruskaa pastelliväreissä. Metsätaipaleen, suon ja pitkospuiden jälkeen eteen ilmestyi Pyhäkeron päivätupa. Ihmettelimme pumppukaivoa ja kahvilaa, joka ei ollut auki. Taukoilimme sitten kevyen lounaan merkeissä.

Tauon jälkeen nousu alkoi ja kuten aina -ensimmäinen nousu on ihan kammottavaa! Rinkka painaa ja jalat ei kanna. No, tuon huipun jälkeen alkaa lasku.. ei perhana, vielä yks rinne.. miten vieläkin jne. No, kuten meille myöhemmin kerrottiin; ei tuo vielä mitään, pahin nousu on ehkä Lumikerolle. Onneksi se oli vielä edessä..


Pyhäkeron satulassa aukeni eteen järvi, jossa ei tarettu vilvoitella, mutta raikas tuuli piti huolen varpaiden virkistymisestä, kun riisui kengät ja sukat hetkeksi pois.


Sioskuru eka yöpaikkana oli kaunis. Pakkasyö kruunasi luonnon jäähileiseksi ja auringonnousu olivat tarumainen keltaisine taivaineen ja utuineen. Autiotuvan puolella yksi mies, jonka kanssa muutama sana vaihdettiin.

Aamun kirkas aurinkoinen, pakkasta


Matka jatkui kohti Hannukurua aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä. Tappurin tuvan taukopaikkana jätimme suosiolla väliin, kun kuulimme siellä olevan poromiehiä. Erotukset kai alkamassa. Outtakkan (723 m) odotin näkeväni ja kokevani, sillä jostain oli tullut ajatuksiin, että se on komea tunturi. Olihan se, kulki pitkän matkaa mukana, kuin turvallinen hahmo suojaamassa. Päälle ei lähdetty kapuamaan, olisi mennyt pimeään asti muuten seuraavaan etappiin saapuminen. Pahakurussa syötiin eväät tuulelta suojassa tuvassa ja hetki levättiin, kun kerran laveri oli siinä käytössä. Tuuli söi hiukan voimia ja pisti posket punoittamaan.


Outtakka, uusi rakkaani <3

Hannukuru olikin melkoinen yllätys. Maisema oli louhikkoista kiemuraista laskua. Hannukurussa avautui eteen leirintäalue! Pumppukaivot ja rakennusta moneen lähtöön. Muttei ristin sielua! Tiesimme edellämme kulkevan miehen, mutta hän oli suunnannut autiotuvalle järven toiselle laidalle ja niinpä aloimme saunan lämmitykseen. Uuni savutti sisälle ennen kuin lähti vetämään ja ihmettelimme siinä aikamme kuluksi tuulivoimalla käyvää generaattoria, joka toimi kai saunan lampuille virranantajana. Jälkeemme tullut kulkija jaksoi ihmetellä, että saunalla on lamput, muttei tuvassa. Seuranamme tämä yksi mies tuvassa. Pimeän jo laskeuduttua toiseen varaustupaan saapui kolmen naisen porukka ja sanoivat olleen hiukan extremeä loppumatkasta. Otsalamput kai rinkassa..



Kulunut on polku. Edessä Tappuri ja Pallasjono

Otsalampulle olikin käyttöä. Pimeä tuli kahdeksan maissa ja yölliset ulkoreissut -komean tähtitaivaan alla tosin- vaati hiukan valoa. Revontuletkin olisi ollut taivaalla, mutta ei jaksanut sinne tähyillä, kun nukutti niin kovasti.

Kolmas päivä valkeni aurinkoisena, mutta tuuli oli riepottava. Suastunturin jälkeen saavuttiin Suaskurun kodalle, jossa nautimme tulilla kunnon eväät (lämmin kuppi, meetwurstileivät ja kahvit, yllätys yllätys) ja jatkoimme matkaa isoimmalle ponnistukselle, Lumikerolle (661 m). Se olikin melkein seikkailu! Sivutuuli pisti kulkemaan kuin Pisan torni kallellaan, välillä kumarassa. Pysähtyä ei juuri kärsinyt, kun tuuli riepotteli ja kylmäksi meinasi käydä. Niin jäi unelma tunturissa istuskelusta sinne tuuleen, vain katsoa kesti välillä hupun suojista ympärille. Lumikero oli totisesti kovin nousu! Riemu oli suuri, kun päästiin lopulta alamäkeen poroaidalle ja juomaan pikkupurosta. Savunmakuinen pakissa keitetty vesi ei oikein ollut maistunut..

Perusasiat mielessä jo tässä vaiheessa, tyhjennys- ja täydennyspaikat. Pää totaalisen tyhjä muusta (se on se paras osa, muu maailma ja huolet katoaa, tunturin sylissä on maa tiukasti jalkojen alla). Onko pilviä, ehditäänkö ennen pimeää, onko muita kulkijoita jne. Montellin maja oli lämmin, takassa vielä hiillos jonkun jäljiltä. Edellisenä päivänä oli ollut tungosta päiväkävijöistä, nyt ei nähty ketään. Tuuria :)

Lumikeron viimeinen nousu -kai..

Nammalakurun tupa oli museo luxusmajojen jälkeen; vetoinen ja vanhat rautasängyt, joissa kolautti alapetiltä noustessaan päänsä yläpetiin (missä sinänsä minun tapauksessani ei ole mitään erikoista, kolautan pääni ylipäänsä kaikkeen, mihin sen suinkin voi kolauttaa..). Tulistelimme kylmässä illassa, ihmettelimme ulkomaalaistytön kevyttä varustusta ja mielestämme epärealistista suunnitelmaa ehtiä Hettaan tietyssä aikataulussa, mutta tarjoamamme eväät ei kelvanneet eikä neuvotkaan ja toisaalta olimmehan häneen verranttuna vanhoja tätejä. Mukavuusalueissa siis eroja. Nuorena jaksaa.

Neljäs päivä olikin se ainut sadepäivä, kastuimme heti lähdettyämme. Pysähdyimme Rihmakurun laavulle, josta oli ulkomaalaisten opiskelijoiden porukka juuri lähtemässä eteenpäin, osa tennareissa, farkuissa ja samettitakissa. Kyllä meinasi sääliksi käydä heidän tuohon keliin lähtiessä, kun itse jäimme kuivattelemaan ja lämmittelemään kotaan. Jotkut hupsut suomalaismiehet siitä juoksivat ohi.. kuulemma juoksivat koko matkan. Saimme kuulla myöhemmin isäntäväeltä majapaikassa, että Juha Mietokin juoksi Hetta- Pallas- reitin viiteen ja puoleen tuntiin. No joo, meiltä meni vain neljä päivää..

Viimeisiä kuvia, sumussa ei paljoa kuvata viitsinyt, sormet jäätyi ja kamera kastui. Minigrippiin pakattu kamera on silloin paras kamera..

Loppumatka talsittiin sakeassa sumupilvessä, jääkylmää vettä tihkusi vaatteet märiksi, (vain pinnalta, kiitos hyvien varusteiden) palelikin ja pysähtyä ei viitsinyt kovan viiman vuoksi. Mitään ei nähnyt lähietäisyyttä kauemmaksi. Niinpä mentiin suoraa päätä Pallakselle edes evästelemättä, Taivaskerokin oli pilvessä piilossa, joten sinne ei vaivauduttu. Soitettiin kyyti majoituspaikkaan ja päätettin jatkaa matkaa kotiin -aikataulusta oltiin edellä, kun ei matkaan mennyt kuin neljä tuntia, reilun tunnin tauko kodalla mukaanlukien. Kaveri olisi kulkenut nopeamminkin, mutta neljännen päivän väsy oli iskenyt jälleen kerran- mulla pitäis näköjään olla aina yksi lepopäivä välissä. Liian nopea tahti ei sovi, jalat ei vaan kule eikä henki vejä, mutta sää ei sallinut oikein jäädä katselemaan kauas, istuksimaan kivelle. Saatiin sauna perillä ja kahvit juotuamme ajelimme kotiin. Torniossa kebabit naamaan ja jo vain maistui matkalaisille yksi siideri kotona. Lämpimässä. Ruskaiset tunturinkuvat silmissä. Väsytti mukavasti, oikeastaan olin ihan loppu. Raskas tuo on kulkea, ylä- ja alamäkeä.

Seuraavalla reissulla loivempia maisemia?

Saldo: Komeaa tunturimaisemaa koko ajan -se palkitsee! Nousut ja laskut vuoronperään olivat rankkoja. Polku kulunut, oli suuri kiusaus kulkea varvikossa polun vieressä. Varusteet; niille suuri kiitos. Ei ole turhaan kehuttu polyester- aluskertoja ja goretex-päällyvaatteita. Jatkuvasta tuulesta ja viimeisen päivän märkyydestä huolimatta niin kengät kuin kuorikerroskin piti vettä, ainoa heikko kohta joka johti palelemiseen oli hanskat, jotka kastuivat heti. Parempi oli kulkea paljain käsin, hihat suojina (eli märkinä). Pipo oli ihan välttämätön hupun alla, sen verran oli kylmä tuuli. Evästä oli taas liikaa, mutta suklaata liian vähän ;) Litran juomapullo painoi, mutta toisaalta vettä riitti sitten juotavaksi asti. Nescafen espresso oli helppo kahvin korvike, kun suodatinkahvi loppui. Napapiiri Organicsin mustikkakiisselijauhe toimi, mutta miksi ihmeessä siihen oli lisätty vadelma- aromia (?). Puuron syönti on mulle kompastuskivi, mutta menee se aamiaisella tuon sopan kanssa. Ruisleipä oli hyvää, ennen on ollut vain näkkäriä. Tehtiin valmiit eväät mukaan ja termariin kahvia tai kuumaa vettä, oli helppo evästellä. Tulien virittely onnistui. Häpeäksi tunnustan, että puita ei tehty kertaakaan, kun en uskalla edes kirveeseen koskea. Mutta työnjakoa sovellettiin paikalla olleitten herrojen kanssa, me kannettiin vedet ja herrat pilkkoi puut. Niin ja siivottiinhan me lähtiessä. Ulkomaalaistytön pelastajaksi l'hti kokenut vaeltaja, kun ei uskonut tämän selviytyvän yksin. Tämä toisista huolenpito on aika mahtavaa vaelluksilla. Puhelimesta sen verran- Dna vaihtuu, sillä se toimii huonoiten Lapissa.

2.9.2009

Hettaan ja taas Pallakselle


Kolmen viikon päästä Hetta- Pallas neljän päivän kulkemisella, tuvat varattu Sioskurusta, Hannukurusta ja Nammalakurusta. Lunta voi olla odotettavissa, joten ei haluta telttaan palelemaan tässä vaiheessa. Ja pääsee kevyemmällä rinkalla matkaan.

En osannut varautua, että hotellit menevät kiinni juuri tuolloin, kun tarvittais yöpyminen ennen kotiinajoa. Mökin varmaan saa jostain, muttei mökissä ole ruokaa eikä pääse aamiaiselle :(

Asioilla on tapana järjestyä, siihen tälläkin kertaa turvaan.

:)

- ja uudet kengät odottavat, aion saada ne jo jalkaan tuonne, mutta toki niillä on sisäänkäveltävä ensin pitkään ja hartaasti -ehkä suolle viikonloppuna. Toivottavasti ei käy kuten edellisille- kastuivat ja alkoivat haista heti eka suoreissun jälkeen.

...

Utsjoki- Kevon karttaa (kirjaston repaleinen painos) olen tutkaillut ja ihan kuin ukkokin hiukan olisi kiinnostunut käymään siellä. Sulaojalta Fjellun putoukselle ja siitä ylös Kuiville ja Njavgoaivin kautta Ruktajärvelle ja autolle.

...

Jos Halti toteutuu elokuussa, milloin on aika mennä Somasjärvelle?

Eikö vois olla jo kesä? Ois niin paljon, kaikkee.

18.8.2009

Hullun hommaa, ei hoitoo..


Ilmat viileni ja samalla mielessä kiihkeytyi ajatus lähteä ruskan aikaan pohjoiseen kulkemaan. Suunnitelma yritti olla ihan eri eli ulkomaille rentoutumaan (patikoimaan vuoristoon, kaino toive).

Minulla ei ole edes ruskakuvia, vaikkei ruska ihan tuntematon ole Kuusamon vuosien ansiosta. Väriä! Varvikkua! Jalakojen liikettä! Katseen kantamaa!

Loma menee varmaan lokakuulle, jolloin saattaapi olla jo talaven tuntu vahva. Suksille en nouse, en en en.


Nattaset. Profiilista päätellen.

Huomasin tunturiladun retkistä Pöyrisjärven vaelluksen, mikä kiinnostaa, mutta on liian aikaisin syyskuussa. Minnehän osaisi suunnata lokakuussa, jos ei hiihtämään halua? Ja taas se alkoi..

13.8.2009

Keimiötunturi ja Pallas päiväretkillä 1.- 5.8.2009

Siskosretki pohjoiseen toteutui lopultakin. Suuntasimme kesän ehdottomasti parhaimpaan aikaan elokuun eka viikolla (toinenkin viikko oli tänä kesänä ihan huippuviikko säiden puolesta) Muoniota kohti, tietenkin joka välissä pysähdellen Haaparannat ja Pellot käyden. Majoituimme Keimiötunturin majan mökkiin Takataskuun pienen lammen rannalle omaan rauhaan. Rantasauna lämpeni puilla, vedet oli kannossa ja uimavesi ihan rannassa ;)

Maisemat niin komiat. Eka päivän kiipesimme Keimiötunturin päälle Pallas- Ounastunturien kansallispuiston alueella. Kun vasemmalla aukeni lopulta puurajan ohitettua Pallas, oli näky komean uljas.



Keimiötunturilta näkyi laajalti ympäröivään tunturimaahan, Jerisjärvelle ja lähimpänä oleili Sammaltunturi palovartijan majoineen.



Tunturia kiersi polku, joka vei Keimiöjärven päivätuvalle ja toiseen suuntaan varaustuvalle. Talsin yhtenä aamuna päivätuvalle, vähän alkuun oikeaa polun pohjaa hakien ja lopulta säikäytettyäni marjastamaan menossa olevan majamme talkkarin, sain opastuksen oikealle polulle. Kiitti siitä, vaikka ei kai tuolla edes pystyisi eksymään, ihan tien vieressä.. Hilloja oli polkujen varressa soilla, korvasivat veden, jonka täydentöminen ei onnistunut suopursuruostetta täynnä olevan veden johdosta, sitä ei huvittanut juoda. Kuulin paluumatkalla puron virtaavan ja oli kai se kartassakin, mutta meni ohi menomatkalla, ja kävin ryteikön läpi purolla täyttämässä juomapullon. Vähältä piti, etten päässyt uimaan, lahoja on oksat puissa tuolla..

Pallakselle kiivettiin toisena päivänä, korkeimmalle huipulle Taivaskerolle. Ihanat maisemat ja ihana varvikko jalkojen alla ennen viimeistä nousua.


Viittapoloku vie Hettaan asti 55 km ja sinne olisi niin tehnyt mieli. Joskus sitten, onpahan tuttu lähtöpaikka jo, ilman muuta ajattelen lähteväni näin päin, ei tuo nousu nyt niin kova ollut.. (eipä vähän rinkka selässä).


Ruska- aikaan Pallaksella on varmasti tosi kaunista.

Moni asia on alkanut mietityttää- maaston kuluminen, mikä tuolla viehättää, mikä on oma osuus kuluttamisessa, mikä oikeus on häiritä erämaan elämää jne. Hautuu hautuu.

Mutta ei sitä lumoa mikään poista, toivottavasti.

Viimeisenä iltana kuljettiin vielä Palkaskeron kylkeä poroerotukselle ja nautittiin luonnon katselusta ja kuvaamisesta, porojen seuraamisesta ja patikoinnista tunturimaisemassa.

Mielessä koko ajan "tuosta jatkuisi polku Hettaan, tuosta kun vain kävelisi eteenpäin..". Mutta tosiasiassa oli hyvä kokea tämä helppo versio nyt, sillä miksi aina pitää rääkätä itseä, kun helpommallakin pääsee ja kaiken kruunasi rakkaitten siskojen seura, joista vielä saa ehkä seuraa tulevina vuosina. Elokuun eka viikko on varattu siskoille ja tuntureille.

28.7.2009

Äkäslompolossa Ylläksen maisemissa 2008

Tuonne rakkaan ei tee mieli, kivempi vain katsella (näin vielä viime vuonna..)

Lapsia ei maisemat kiinnostaneet, eikä koko reissu muutenkaan, eivät "enää ikinä lähe Lappiin". Kylpyläkin alkoi jo kahden käynnin jälkeen tylsistyttämään, sillä aikaa kun äiti retkeili ympäristössä. Varkaankurun velhopolku oli ihan veikeä vehreä metsä- ja suoreitti pitkospuineen.







Näkymää mökin pihasta keskeltä kylää


Kyllä tänne kelpaa tulla laskettelemaankin



Koira oli oivaa seuraa laskettelurinteen päälle kapuamisessa, maisemien päällekin tuntui ymmärtävän. Poroja raukka säikkyi pahemman kerran..

Ylemmäs seuraavana vuonna, eli tänä vuonna, ainakin Pallakselle asti ;D

26.7.2009

Näkymä Sokostin rinteeltä Luiron yli Ampupäille

Olen aloittanut Varustelun eli puuvillaisen anorakki- ja kertakäyttösadetakkiosaston jälkeen siirtynyt oikeisiin materiaaleihin ja näin siis hankkinut uskottavuutta harrastukselleni ;D. Alennusta sain 36%, jonka perusteella voisi sanoa tehneeni hyvän hankinnan, mutta- lähtöhinnasta ei sitten puhuta.. Ihan on takissa aitoa Gore-tex-kalvoa, jonka vedenpitävyyttä ja samanaikaisesti hengittävyyttä tulen testaamaan heti tänään, kun vettä satelee edelleen ja hiostava ilma jatkuu.

Kenkien hankinnan olen siirtänyt hamaan tulevaisuuteen ja saatan sittenkin palata pitkillä vaelluksilla kumppareihin, kun inhoan sitä jatkuvaa kenkien vaihtoa ja kuivattelua ja kosteissa kengissä kulkemista. Jotka haisevat suolle. Kumpparit ovat yleensä kuivat hikisyyttä lukuunottamatta. No, saapa nähdä, miten tässä vielä käy, muotoillut pohjallisetkin olisi hyvä hankkia.

Tämänhetkinen selkätilanne on hyvä ja sillä tuntuu olevan kertautuva vaikutus joka osaan roppaa -noilla halvoilla koppuroillakin oli hyvän tuntuista kävellä aamulla jopa asfaltilla. Vielä ensi viikolla yksi käynti fysioterapeutilla ja seuraava onkin sitten pohjoisesta tultua päivän päästä (ylellisyyttä).



Tää lähtis nyt mettään koiran kaa ja hakis vähän piirakkamustikoita samalla.

23.7.2009

Kilpisjärveltä Terbmikselle elokuussa 2007


Ajattelin laittaa tänne vanhoja kuvia ja muistoja, jotta -muistaa ;) Kuva Tsahkaljärven leiripaikalta, jossa tulistelimme eka iltana ja nukuimme teltoissa isolla porukalla. Pissapaikkoja oli runsaasti vaaran kupeessa isojen kivien takana, mutta juokseminen ison kiven taa vatta kuralla oli silti hiukan hankalaa.. Onneksi se meni yhdessä yössä ohi.

Norjan puolen maisemat ovat jylhät ja kiinnostavat niin, että Parakselle (joka terävänä kuvassa oikealla, I suppose) tai ainakin sen tai naapurivuorten maisemiin on lähdettävä ehkä jo ensi kesänä, ehkä joskus myöhemmin. Välissä on kauniita laaksoja ja jokia, putouksia, joita voi ihailla kuvista, kun kuuklettelee signadalen tai paras tai pältsa tms.

Saana

Olen hyvin tietoinen, kuinka alussa sitä on tässä harrastuksessa. Se ihan harmittaa, kun olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa, että riittääkö terveys ja kunto sitä kaikkea enää kokemaan. Miksi vasta nyt, miksei jo aiemmin? Tyhmää edes miettiä, mutta hinku on niin suuri, palo. Kaldoaivi, Hammastunturi, Norjan puoli ja se pakollinen Haltin reissu. Jos on kaksi viikkoa, voiko reissuja yhdistää? Mitähän sanoo kotiväki? Kohtahan lapset lentävät pesästä, ehkä silloin. Miten ihmeessä saan miehen raahattua mukaan ja kannattaako se edes, tulisiko vain epäsopua ja kaksi yksinvaellusta erämaassa, toinen menisi lopulta kartan kanssa ja toinen ilman, toisella puukko ja toisella eväät..


Salmikuru, jossa on isoja kiviä, jääkaapin kokoisia, sanovatten. Pohjoiseen pääsee myös vasemmanpuoleiselle vaaralle kiipeämällä ja sieltä alaspäin. Ai kävinkö minä tuolla? No en, kunhan kerron muiden kokemuksia..



Näitä rantoja ja tasaisia "nummia" on helppo kulkea. Välillä on upottavaa suota, mutta sehän kuuluu asiaan, että jalat kastuu. Taisin olla ainut porukastamme, jonka jalat eivät kastuneet, kun kuljin kumppareilla. Muuten hyvä oli kumppareissa kävellä, mutta märkien kumppareiden ja villasukkien vetäminen jalasta ei meinannut onnistua millään. Olikohan hiukan turvotustakin kertynyt.

Tänään mietin kenkäasioita enemmänkin. Ja muitakin varustejuttuja. En pidä ajatuksesta, että vaellusvarusteiden pitää olla kallista ja uusinta teknologiaa. Miksei vanha anorakki kelpaa, miksei kumpparit pärjää vaelluskengille. Erätukku myy halpoja kamoja ja niillä kai voi aloittaa. Ihan hyvin toimii. Mutta kun alkaa hävettää, kun jalassa on kopiokengät, mistä se kertoo? Jos sinua katsotaan "sillä silmällä", ettei ole oikea vaeltaja tuo, kun noissa kamppeissa kulkee. Pääasia kai että erämaassa pärjää, ja miksei pärjäisi, kun kesäkulkemisesta on kyse. Kastuu siellä kummiskin 8).

...

Ylläolevaa kirjoittelin viikonloppuna, liekö tätä tarpeen edes julkaista, mutta tässä se nyt on. Tuon jälkeen olen lueskellut Raimo O. Kojon ja Kemppisen kirjoja ja olen ihan täpinöissä edelleen -vielä enemmän. Mikä valtava rikkaus Suomen Lappi on! Mikä ihmisen saa siitä niin haltioitumaan? Miksi kokemukset ovat niin samoja?

Netissä lueskelin Erkki Lampenin kertomusta Helsingistä Jäämerelle ja ihmettelin; niin on tuntemuksissa tuttuutta, vaikka -kuten todettu- on itsellä vasta niin vähän kokemusta. Omine hupsuine hetkineen, yksinpuheluineen ja pieru- kysymyksineen ei olekaan yksin! Tämä viimeisin juontaa reissuun, jonka siis tein ennestään tuntemattoman matkatoverin kanssa ja kun luonnossa ollaan, aika pian luonnon tarpeet hyväksytään normaaliksi käyttäytymiseksi, kuten piereskely (yleensä en heti ala rupsutella vieraan ihmisen seurassa..) . Saavuttuamme ihmisten ilmoille hotellimajoitukseen oli kysyttävä, vieläkö tällainen käytös on sallittua. Heti tultiin vieraskoreiksi, kun maastossa oli ihan vapaasti elämöity ja muutenkin oltu luontevasti. Sivistyksen kahleet tulivat tutuiksi.

...

Ehtisiköhän Pallaksen lisäksi vierailla Pöyrisjärvellä, vaikka vuokrata Näkkälästä maastopyörät ja suihkautella eestaas Näkkälästä Pöyrisjärvelle ajouria. Tekisi mieli katsastaa sekin perä.

Ja niin moni muukin..


Loppuun Äkäslompolon maisemaa

4.7.2009

varusteita

Mitä mukaan päiväretkeilyä varten Keimiö- Pallakselle:

- Reppu
- Vaelluskengät, leirikengät, geelipohjalliset (jos tarvii kenkiin tuke, itse käytän jalankaaren kohottamiseen ja pehmikepohjallista päkiätukena)
- Kävelysauvat
- Sadeasu- tai viitta, lahkeensuojat jos haluaa lahkeiden pysyvän kuivana sateella tai märässä maastossa
- Offia
- Otsalamppu ja kynttilä, tulitikut, myrskytulitikut (syttyy tuulella ja sateellakin nuotio)
- Puukko (kiehisten vuolemiseen, metukan leikkaamiseen jne.)
- Rakkolaastareita (parhaiten toimi Salvequick marketista)
-Vaelluskerrasto (tekokuitua, siirtää kosteuden), fleecepaita, polyester- t-paita, vaellussukkia, tuulenpitävä takki tai kalvotakki (mulla r-collection-huppari edelleen ja sadeviitta)
- hanskat ja pipo, huivi ja villasukat. Sääskihuppu
- EA-laukku (mulla on), kylmägeeliä, buranaa, antihistamiinia + omat lääkkeet
- Juomapullo 0,5-0,75 l sekä samankokoinen termos, johon helppo ottaa kuuma vesi mukaan taukoa varten. Reppuun tai vyölaukkuun, jossa paikka pullolle. Juomamuki. Narua, jonka sitoo pullon kaulaan ja täyttää näin kumartumatta pullon purovedellä (polviongelmaiselle tai rinkka selässä käytettäväksi)
- Vessapaperia
- Retkilautanen ja lusikka
- Kamera, kiikari
- Naposteltavat myslipatukat, suklaa, pähkinät
- Uimapuku ja pyyhe, pesuaineet, puhtaat vaatteet, yöasu, leiriasu
- Tuki- tai lentosukat
- Retkikartta.fi- sivulta päivän retkien reittitulosteet kontaktoituna/ Pallas- Yllästunturi ulkoilukartta 1:50 000, kompassi
- Leirivaatteet (joka säälle, vaihteleva sää)
- Istuinalusta
- Rasioita/ pusseja eväiden pakkaamiseen, jos ei kuljeteta trangiaa ja kuivamuonaa mukana.
- Tälle aina nauretaan, mutta kuljetan kahvinsuodattimen ja suodatinkahvitarpeet aina mukana.. aurinkokennolla toimiva kahvinkeitin olisi varma mukanakulkija, jos sellainen olisi keksitty ;o)
- Teetä ja kaakaota, muonat mitä vaan, kun on mökissä jääkaappi, liesi ja mikro.

Kun kiivetään tunturin päälle, nousussa tulee hiki ja lämmin. Ylhäällä usein tuulee ja kylmä tulee nopeasti tauoilla, joten lämmin taukotakki/ fleece tms. on paikallaan.

22.6.2009

Reissussa ja takasi


Sokostilta näkyi mistä on tultu

Vaellus Kiilopäältä Sokostille 15.-20.6. 2009 tehty, n. 90 km takana.

Lähdimme klo 16 Kiilopäältä Poroerotukseen, jossa tauko ja Niilanpään yli Rautulammelle oikopolkua, n. 11,5 km. Ukkossateen vuoksi majoituimme sisälle päivätupaan, perillä oltiin noin 23.30. Rinkka painoi kuin synti, 22 kiloa selässätuntui hullun hommalta. Aurinkoa ja lämpöä riitti, mikä olikin viimeinen kerta tällä reissulla.

Tätä riitti

16.6. klo 11.30 jatkoimme sateessa Hikiojan vartta Kotakönkälle, jossa oli hyvin hoidettu laavu ja nuotiopaikka sekä puucee. Silta oli hyvin piilotettu, hetki meni etsiessä kapeaa yksikaiteista siltaa, joka meni putouksen päällä. Laavu toisella puolen Suomujokea. Makkaranpaistoa ja evästelyä, lepo ja matka jatkui Tuiskukurua pitkin Tuiskukurun kämpälle. Taipale oli erämaata, tylsää ja pitkästyttävää kävellä, vaikeakulkuistakin jyrkänteen reunalla tasapainoilua rinkan kanssa. Kävelyä n. 22 km ja 12 tuntia.

Tauko sateessa

17.6. lähdimme Tuiskukurusta kohti Luirojärveä ja saunaa.


Luirojoen ylitys uimatossuilla hyisessä vedessä, joskin vain puoleen sääreen vettä. Matka oli lyhyt edellisiin verrattuna ja nukuimme hyvin varaustuvassa ylellisesti patjalla tyynyn kera, puhtaana ja lämpimässä. Tuvilla muutama ihminen, varaustuvassa olimme yksin, vastaan ei tullut ketään koko matkan aikana.



18.6. Sokostin huiputus.


Kiipesimme Jaulutuskurun vasenta laitaa huipulle, joka oli maisemiltaan palkitseva. Tuuli oli tosi kylmä ja kova eikä huipulla viitsinyt paljoa istuksia, eikä kännykkäkään toiminut ennakko- odotuksista poiketen. Yhteyden kotiin saimme vasta Kiilopäätä lähestyessä. Alastulo oli väliin pelottavakin kokemus, kun kiviä lähti liukumaan jalan alta melko jyrkällä rinteellä. Tarkkana sai olla. Kävelysauvat olivat tarpeen tukemassa askelia. Perillä taas saunaan.


Luirojärveltä Sokostille


kuruissa oli lunta


..huipulta näkee kauas

19.6. paluumatkalle Ampuojan vartta suuntana Lankojärvi. Matkaa n. 23 km. Poikkesimme suunnitellulta reitiltä Kaavitsaojalle ja reitti olikin maisemiltaan upea, edessä ja takana tunturihuippuja kulkiessamme Tuiskupäiden ja Ampupäiden rinnettä. Taukopaikkoja ei paljon ollut, vain jokunen kelo tai kivi tarjosi rinkan poisottopaikan koko matkalla ennen Padagovan tuulista nuotiopaikkaa.


Taas silta yli putouksen, Palovankanojaa pitkin Lankojärven kahlaamolle, jossa kenkien vaihto. Vettä polviin asti. Lankojärvellä oli nuoripari, joilla oli kuva tuoreesta karhunjäljestä 4 kilometrin päästä tuvalta. Olivat tavanneet isän ja pojan, jotka kertoivat nähneensä karhun juuri. Juhannusyö oli kylmä ja aurinko hiukan vain pilkisteli pilvien välistä.

20.6. viimeiselle taipaleelle 20 km ensin Rautulammelle ja pohjoispuolta Kiilopäälle. Oikaisimme tunturien yli, joten Kiilopääkin tuli huiputettua. Matkaa taas liki 12 tuntia. Yö hotellissa.



JK. Jalat muusina, polvi turvoksissa, nilkat turpeina. Kaikki silti hyvin :) . Rakkoja varpaissa, mutteivät vaivaa. Pitkät päivämatkat verottivat jaksamista, mutta matka eteni sujuvasti pitkillä päivämatkoilla. Buranan ja kylmägeelin voimin mentiin, muuten ei olisi öisin pystynyt nukkumaan.

Kannatti lähteä, kannatti palata.


30.5.2009

hulluutta?

.. koska se alkoi? Pakko päästä, ostettava karttoja, varmistettava kompassin käyttötaito, jalkineiden tutkiminen, rinkan täyttö, eväiden listaaminen, reitinsuunnittelu, yöunet lyhenee, kaikki muu katoaa mielestä.

Kuvia ja vaelluskertomuksia netistä, kaikki vinkit tarkistettava, fiilisteltävä etukäteen. Mihin unohtuu entiset kokemukset kylmästä, rakoista, märistä jaloista, rinkan painosta, turvonneesta polvesta. Eihän sellaista ollutkaan. Oli vain kauas kantava näkymä, sielun lepo, rauha, perusasioiden äärellä. Muu maailma katoaa. Takaisin palaa eri ihminen. Silloin kaikki on niin selvää (kunhan saa nukkua ensin kellon ympäri).

Ja tämä on vasta alkua. Tartunta on saatu ja voi sitä, joka yrittää estää taudin puhkeamisen. Mies ei ymmärrä, muttei kielläkään, miksi pitää päämärättömästi metsässä kulkea. Miten niin päämäärättä? Onhan noita; ensin Rautulampi, Lankojärvi tai Tuiskukuru, Luiron sauna, Sokosti jos jalat kantaa, takaisin eri reittiä. Seuraavana kesänä taas eri reitti, eihän sitä samoja viitsi kulkea heti, joskus taas sitten. Tuttukin reitti voisi olla aika kiva kokea, mutta vasta- alkajana niitä ei vielä paljoa ole.

Elokuussa retkeillään päiväretkiä Keimiötunturin ja Pallaksen maisemissa, mutta eihän se riitä. Sairaus alkoi riivata jo kesäloman kynnyksellä ja kun pakollinen Helsingin reissu on tehty, matka jatkuu pohjoiseen.

Outo on ihmisen mieli. Onneksi en ole yksin, tuntuu noita olevan muitakin.